Karju pois 2013

Istun ulkona, leirialueen ulkopuolella selvittelemässä ajatuksiani. Mä päätin ystäväni Saaran tavoin kokeilla uudestaan, saako tän blogin vielä henkiin.  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, that's what they say. Mä mietin pääni puhki, mitä sanoisin vuodesta 2013. Upeita unelmantoteutumis- ja ihan pohjanoteeraushetkiä, mitä se piti sisällään. Mä päätin, etten sano mitään. Tänään, kun kello lyö nollaa, mä aion huutaa tän vuoden pois. Mä aion huutaa, koska tänä vuonna muhun sattui. Mä aion huutaa, koska tänä vuonna mä nauroin vatsani kipeäksi. Mä huudan, koska mä päästän tän vuoden menemään. Mä en kipuile enää vuodesta 2013, vaan huudan vuoden 2014 tervetulleeksi. Mä kaipaan muutosta, ja saamani pitää, se on musta itsestä kiinni. "New year, new me. Bullshit." Oon samaa mieltä. Kokonaan muuttuminen vie aikaa, ja se vaatii vahvaa voimaa. Kukaan ei muutu kokonaan hetkessä. Kuitenkin pieni muutos tapahtuu, ja se on ratkasevaa matkalla kohti uutta. Pienestä rakentuu suurta matkan varrella.  

2013, olit ratkaiseva vuosi mun elämässä. Tänään me kuitenkin hyvästellään, ja tehdään se hymyillen. 

L✖T IT GO

Sometimes they feel like losin' it, just letting it go. Just goin' crazy. Why not? 

                         ✖⚫✖⚫

PS. Gimme some time to wake up this blog again. 

               ⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫

N✖✖D u more than D⚫PE

✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖✖⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫I⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫✖✖✖✖✖✖✖✖✖NEED✖✖✖✖✖✖✖✖✖⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫Y O U⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫

✖✖✖✖✖✖✖✖✖MORE✖✖✖✖✖✖✖✖✖

⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫THAN⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫✖✖✖✖✖✖✖✖✖DOPE✖✖✖✖✖✖✖✖✖⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫⚫

Dunno how to sleep

Oon ollu blogin puolella taas tosi hiljaa. Ihan hissuksiin. On tuntunu että ei vaan pysty. On tuntunu, että mä oon hereillä omassa mielessäni sillon ku muut nukkuu. Mä en voi kirjottaa, koska ei oo ketään lukemassa. Kaikkien mielet on hiljaa. Kaikki nukkuu. Mä oon vaan yksin hereillä oman pääni sisällä. Kaikki tietoisuus nukkuu kun mä valvon. Kuitenki mä tiedän pari asiaa, jotka tää hiljaisuus mulle opetti. 

Öisin voin vallata katuja.

Öisin voin etsiä kadonneita tunteita.

Öisin voin hyppiä sohvalla ilman valitusta.

Öisin voin naureskella nukkuville.

Öisin voin miettiä kaikkein syvällisimpiä.

Öisin voin herätä henkiin uudella tavalla.

Öisin voin kuvitella kaiken olevan toisin.

Öisin voin olla elossa ihan yksin.

Kyllä mä elossa oon.

Oon vaan hiljaa.

Pakko olla välillä ihan hiljaa.

Armoa, kiitos. 

 

© HR

HE GAVE ME PEACE

Ettekö te nää?

Ettekö te nää, että se on Jeesus? 

Ettekö te nää, että Jeesus on elämä? 

Mä nään, koska mä sain rauhan.

Rauhan joka on kaikkea maallista ylempi. 

 

Yksin nyt

Joskus on vaan pakko päästää irti. Päästää toinen lähtemään.

Aina ei vaan pysty jäämään. 

Joskus on pakko irrottaa.

Vaikka sattuis kuinka paljon.

On päästettävä toinen menemään.

Jos tiet kulkee eri suuntiin, on lähdettävä yksin.

Irrotettava kätensä toisen kädestä. 

Päästettävä irti siitä mitä rakastaa.

Päästää se lähtemään pois.

Katsoa rakkaansa perään hänen lähtiessään.

Katsoa voimattomana, kun hän lähtee.

Tietäen, että paluuta ei ole.

Hän ei enää tule takaisin. 

Tiedostaen, että olen yksin nyt.

Yksin nyt. 

Video!

http://youtu.be/tlLk3RKaPKE

Kakkamyrsky alkakoon! 

Tiedoksi vaan, että vaikka saisin tän videon takia pelkkää kuraa niskaan ja negatiivista palautetta, en aio lopetta laulamista tai vähentää sitä.

Päinvastoin, negatiivinen palaute saa mun innon heräämään ja haluun kehittyä!

Minä olen minä, tällä äänellä laulan ja jos ei miellytä, ei tarvitse kuunnella. 

Katonrajasta lattialle

Miten asiat voi muuttua niin paljon, niin lyhyessä ajassa? Miten onnellisuus voi ropista sekunnissa katonrajasta lattialautojen alle? Miten kaikki voi vaan yhtäkkiä kadota? Minne ne onnenrippeet ropisee? Kuka ne saa? Kuka saa olla onnellinen? Kuka määrittelee onnen saajat? 

Olisitte saaneet ihanan kuvapostauksen, mutta ette saa. Koska asiat muuttuu. 

Under the bad world

Pienet eskarilaiset. Parijonossa toisiaan kädestä pitäen, toisiinsa luottaen tien yli. Syksyisistä puista tippuu lehdet, ja on kylmä. Lapset keinuvat, leikkivät hippaa. Kiljuvat ja huutavat riemusta. Vailla pienintäkään murhetta. Ihan kuin heillä olisi oma pahuudelta suojattu maailmansa. Maailma, jonne minkäänlainen pahuus ei yllä. Maailma jossa kaikki on hyvin ja onnellista. Ei pahuutta, vaan onnea ja iloa. Ei mitään hätää. Minne me kaikki ollaan kadotettu tuo maailma? Minne onnellisuus, ilo ja rakkaus on mennyt? Miksemme vois palata takasin tohon murheettomaan maailmaan? Jokaisessa meissä asuu edelleen se riemua tirskuva ONNELLINEN lapsi. Annetaan sen riemun ja onnellisuuden ottaa meistä valta. 

•Overthinking•

Kipeenäkipeenäkipeenä. Vähän terveempänä. Kipeempänä ku aikasemmin. Hermot menee. Ihan hullun kipee olo, mutta pakko jaksaa koulussa. En jaksa. Oon ihan poikki, henkisesti ja fyysisesti. En ole jaksanut postaillakkaan yhtään, ei oo vaa rahkeet riittänyt. Mä oon vaan miettinyt. Miettinyt pääni puhki. Kaikkia asioita maan päällä ja sen ulkopuolella. Joka ilta ja aamu. Overthinking. Hullusti sekavia ajatuksia toistensa perään. Brainstorm. Viime päivinä oon miettiny erityisesti yhtä asiaa. Lähtemistä. Toiset tulee, toiset lähtee. Joku palaa pian, toinen ei palaa koskaan. Toisen lähtö on lopullinen, toisen väliaikainen. Mä en halua että kukaan lähtee. Miksei voi vaan jäädä. Lopetetaan liikkuminen, pysäytetään aika. Ei anneta tän hetken valua pois. Takerrutaan siihen. Takerrutaan siihen niinkuin pelko hukkuvaan. Ei anneta lähtemisen voittaa jäämistä. Pysyvä on pysymätöntä vahvempaa. PYSÄHDY. Kuuntele hetki hiljaa. Onko pakko lähteä?  

•viimeaikaisia kuvia• 

 Juodaan malja jäämiselle. 

Traveling with my freckles

I am going straight for my dreams. Nobody can stand on my way.

I am going to travel with my freckles and smile for the new challenges! 

I am SO BLESSED 

Past

On helpottavaa ajatella, että mennyt on mennyttä ja se on sillä siisti. Pahat asiat menneisyydestä ei enää ponnahda takasin, vaan ne on jo koettu. Mut toisaalta, on hirveetä että mennyttä ei saa takas enää ikinä. Ei niitä positiivisia ja ihania, ilosia asioita. Ei voi elää elämänsä hienointa päivää uudestaan. Etenkin ihmiset, jotka on jääneet menneisyyteen. Joitakin on kauhee ikävä, joitain ei kaipaa ollenkaan. Suurimmaks osaks on vaan ikävä. Haluis elää jokaisen hetken heidän kanssaan uudestaan. Ei haluis tulla eteenpäin tähän päivään, jossa ollaan erillään. Jossa asiat on muuttuneet niin paljon, että mennyttä on mahdotonta saavuttaa enää uudestaan. Tähän päivään, emme enää edes puhu toisillemme. Luulis, että asia ois helposti korjattu, puhuttais vaa ja siitä sitte taas lähtis asiat normaalilla painollaan. Mutta ei, ei se noin mee. Ainakaan aina. Useimmiten asiat on muuttunu paljon. Liikaa. Ihan liikaa. Miks kaukainenkin menneisyys on niin tuoreessa muistissa? Miks sen täytyy olla! Miksei vois vaan unohtaa asioita, jotka satuttaa nykyhetkessä. Miks täytyy muistaa ne kaikki onnelliset hetket, joista ei oo enää tietoakaan? Miks täytyy muistaa ne kaikki ystävät, jotka ei nykyään edes moikkaa? Ylipäätänsä, miks onnellisuus riippuu ihmisistä ja onnellisista hetkistä, muistoista. Vois olla helpompaa, että onnellisuus perustuis päätökseen olla onnellinen, olosuhteista huolimatta. 

© Henna

Exhausted

Mulla on ollu kiirekesä, eikä mulla oo ollu aikaa kirjottaa ja postailla. No, nyt ollaan taas koulussa, ja on pakko jaksaa herätä aamulla ja olla reipas koulussa. Nyt oon ihan puhki, en jaksa kirjottaa pitkään. Päässä myllertää, en saa järkeviä lauseita kokoon montaa. En väkisin yritä vääntää mitään syvällistä, koska inspiraatiota ei voi pakottaa. Aattelin kuitenkin ilmottaa kaikille, että kyllä, olen edelleen elos

sa. Jotain haluun kuitenkin kertoo, ja aattelin kertoo teille mun tänhetkisistä ajatuksista kuvien avulla. Lupaan viikonloppuna kirjottaa kunnolla, nyt en vaan yksinkertasesti jaksa.  This world will try to destroy me, but it won’t work .